Infoa

Teijon 4H-kerho kokoontuu tiistaisin kello 18-19.30 Teijon kyläkoululla. Kerho on tarkoitettu kaikille ala-asteikäisille tytöille ja pojille. Kerhossa mm. puuhastellaan erilaisten asioiden parissa, leikitään, askarrellaan, kokkaillaan, ulkoillaan ja opitaan uutta. 

Kerho on ilmainen. Ensimmäisillä kerroilla kerholaisille jaetaan kuitenkin Salon 4H-yhdistyksen liittymislomakkeet (vuosimaksu 30 euroa). Salon 4H-yhdistyksen jäseneksi liittymisestä on paljon hyötyä. Jäsenet saavat tapaturmavakuutuksen, oman 4H-jäsenkortin ja paljon jäsenetuja (esimerkiksi Salon Lemmikkimaailmasta jäsenkorttia vilauttamalla saat -10 % alennuksen kaikista tarvikkeista ja -5% alennuksen ruuista). Kaikki jäsenedut näet seuraavista osoitteista:

Kerhoa ohjaan minä, Sanna Korhonen. Olen 16-vuotias ja käyn IB-lukiota Turun Normaalikoulussa. Asun Merikulmalla. Omistan paljon eläimiä ja pidän myös lemmikkikerho Eläinkarusellia Salon keskustassa. Toimin petsitterinä Salon seudulla (http://salonpetsitterit.blogspot.fi/). Olen käynyt 4H:n ja seurakunnan kerhonohjaajakurssit ja toiminut monilla lastenleireillä (Sporttis, seurakunnan tyttöleirit) ohjaajana sekä isosena. Minut saa kiinni niin puhelimitse kuin sähköpostillakin.

puh. 045 111 2662
e-mail. petsitter.sanna@gmail.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti